Vastuullinen sijoittaminen eQ Varainhoidossa >>

eQ-konserni on kotimainen varainhoitoon ja Corporate Finance -toimintaan keskittyvä vastuullinen yhtiöryhmä 

Vastuullisuus tarkoittaa eQ:ssa sekä yhtiön omaa että vastuullisuutta sijoitustoiminnassa. eQ Varainhoito on toiminut aktiivisena vastuullisen sijoittamisen edelläkävijänä jo useiden vuosien ajan. Olemme allekirjoittaneet YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet (PRI, UN’s Principles for Responsible Investment) vuonna 2010. Edistämme vastuullista sijoittamista Pääomasijoittajat ry:ssä, Invest Europessa ja Raklissa. Lisäksi toimimme aktiivisena jäsenenä Finsifissä (Finland's Sustainable Investment Forum) ja olemme CDP:n Climate Change -ohjelman allekirjoittaja.

ISS ESG Prime eQ Oyj:lle on myönnetty syksyllä 2019 kansainvälinen ISS ESG Prime -vastuullisuusluokitus. ISS arvioi vastuullisuuden toteutumista yhtiön liiketoiminnassa niin ympäristön, yhteiskuntavastuun kuin hyvän hallintotavan näkökulmista. ISS ESG Prime -luokituksessa eQ Oyj sijoittautui yhtiötason vastuullisuusasioiden  ylimpään 10 prosenttiin toimialallaan.

eQ:n omaa vastuullisuutta yhtiönä ohjaa neljä teemaa, joita haluamme edistää määrittelemiemme aktiviteettien kautta. Hyvä hallintotapa ja vastuullisuus ovat liiketoimintamme lähtökohta. Meille on tärkeää, että, asiakkaamme ovat tyytyväisiä ja kokevat saavansa ammattimaista palvelua. Edistämme ympäristön kannalta kestävää toimintaa. Lisäksi teemme parhaamme, että eQ on hyvä työpaikka ja parhaat ammattilaiset haluavat olla täällä töissä.

1. Hyvä hallintotapa ja vastuullisuus ovat liiketoimintamme lähtökohta

  • Lakien ja yrityksen sisäisten ohjeiden, sitoumusten ja eettisten periaatteiden noudattaminen kaikissa eQ:n toiminnoissa
  • eQ:n avoin ja läpinäkyvä sijoitusinfrastruktuuri
  • Proaktiivinen korruption ja lahjonnan sekä rahanpesun vastaisen toiminnan edistäminen toimialalla
  • eQ Oyj:n vastuullisuusraportti

2. eQ:lla on tyytyväisiä asiakkaita

  • Haluamme olla arvojemme mukaisesti ammattimainen, suoraselkäinen, osaava ja aikaansaava kumppani asiakkaillemme
  • Asiakkaan tarpeiden syvällinen ymmärtäminen ja siihen vastaaminen
  • Asiakastyytyväisyyden seuranta (SFR-tutkimus)

3. Ympäristön kannalta kestävän toiminnan edistäminen

  • Käytämme ainoastaan vihreää ostosähköä
  • BSAG-yhteistyö, jossa maksamme 85 % yhden rahastomme hallinnointipalkkiosta BSAG:lle
  • Olemme minimoineet muovin käytön , huomioimme kierrättämisen toimitiloissamme sekä suosimme julkisia kulkuneuvoja sekä vaihtoehtoisia liikkumismuotoja (Ympäristöystävälliset toimintaohjeet eQ:n työntekijöille)
  • Koulutamme henkilöstöämme ympäristöasioissa

4. eQ on hyvä työpaikka ja parhaat ammattilaiset haluavat olla täällä töissä

  • Tasa-arvoinen ja monimuotoinen työyhteisö
  • Työhyvinvointi ja työkyky – kuntotestit, sisäilman mittaus
  • Varhaisen välittämisen toimintamalli 
  • eQ - ammatillisen kehittymisen mahdollistaja
  • Työtyytyväisyyden seuranta

Yhtiötason vastuullisuustyö on johtoryhmän vastuulla ja työtä tehdään tiiviissä yhteistyössä vastuullisen sijoittamisen johtajan Sanna Pietiläisen kanssa. Hallitukselle raportoidaan vuosittain vastuullisuuden toteutumisesta yhtiössä.

Henkilöstön ESG osaaminen

Koulutamme koko henkilöstöämme vastuullisuusasioissa säännöllisesti. Myös perehdyttämisohjelmassa sitoutamme uudet työntekijät noudattamaan yhtiön vastuullisen sijoittamisen toimintatapoja.

Vastuullisuusraportti

eQ Oyj julkaisee vuosittain toiminnastaan vastuullisuusraportin osana eQ Oyj:n vuosikertomusta. eQ Varainhoito Oy julkaisee myös kerran vuodessa katsauksen keskeisistä vastuullisen sijoittamisen toimenpiteistä ja kehityshankkeista kuluneen vuoden aikana.

Baltic Sea Action Group -yhteistyö

eQ Varainhoito ja Baltic Sea Action Group, tekevät yhteistyötä, joka mahdollistaa Itämeri-työn tukemisen rahastosijoittamisen kautta. Baltic Sea Action Group (BSAG) on itsenäinen, voittoa tavoittelematon säätiö, jonka toiminnan tavoite on Itämeren tilan parantaminen, sekä ilmastonmuutoksen hillitseminen. BSAG pyrkii tunnistamaan ja tuomaan yhteen Itämeren suojelemisen kannalta oleellisia toimijoita, ja rakentamaan näiden välille hyödyllistä yhteistyötä.

Piirretty kala salkku kainalossaBSAG ja eQ uskovat innovatiivisiin ratkaisuihin kamppailussa ympäristöongelmia vastaan ja haluavat toimia tienraivaajana ympäristönsuojelun rintamalla. Yhteistyössä eQ:n kanssa luotu rahoitusmalli on esimerkki ennakkoluulottomasta aloitteesta - rahastosijoittamisen yhteydessä voi samalla sijoittaa kaikkia hyödyttävään kohteeseen. BSAG:n näkökulmasta vaihtoehtoja tukemiseen on nyt kaksi – lahjoita tai sijoita. Sijoittamalla eQ:n Sininen Planeetta -sijoitusrahaston BSAG-osuussarjaan eQ ohjaa hallinnointipalkkiosta 85 % BSAG:n Itämeri-työhön.

Vastuullisen sijoittamisen politiikat, raportit ja katsaukset 

Lisätietoja vastuullisuuden toteutumisesta eQ:ssa löytyy alta:

Ota yhteyttä:

Sanna Pietilänen

Sanna Pietiläinen
Johtaja, Vastuullinen sijoittaminen
+358 44 906 0885
sanna.pietilainen(at)eq.fi
LinkedIn