23.08.2017

eQ Kiinteistörahastoissa vakaa tuotto-odotus

eQ Hoivakiinteistöt – rahaston nettovuokratuottotaso oli kesäkuun lopussa 6,4 prosenttia ja eQ Liikekiinteistöt –rahaston 7,0 prosenttia. Kun tähän lisätään velkavipu, vuokrasopimuskannan sekä kiinteistöjen kehittäminen ja otetaan pois rahastojen palkkiot, päästään ennakoimaamme 7-10 % p.a. tuottotasoon. Rahastojen kiinteistöomaisuuden arvo määräytyy ulkopuolisten asiantuntijoiden laatimien arviokirjojen mukaan. Ennakoimme, että eQ Liikekiinteistöt tulee tuottamaan jatkossakin eQ Hoivakiinteistöt -rahastoa enemmän, koska eQ Liikekiinteistöt –rahastossa kiinteistöjen nettovuokratuottotaso on korkeampi ja velkavivun osuus suurempi. Alkuvuoden aikana rahastojen kiinteistövarallisuus kasvoi jo yli miljardiin euroon.

Suomalaisten hoiva- ja liikekiinteistöjen tuottotaso on siis edelleen hyvin kiinnostava – etenkin kun sitä verrataan useimpiin Euroopan maihin. Kesän aikana tehdyissä, Euroopan laajuisissa kyselytutkimuksissa ammattisijoittajien kiinnostus kiinteistösijoittamiseen on kuitenkin edelleen kasvussa, koska etenkin korkosijoitusten tuotto-odotus on hyvin matala.

eQ:n kiinteistörahastot ovat auki merkinnöille seuraavan kerran 30.9. Tervetuloa asiakkaaksemme ja nykyisenä asiakkaana merkitsemään lisää!

Yksityissijoittajan kannattaa tehdä rahastomerkintä eQ:n verkkopalvelussa. Mikäli olet jo asiakkaamme, voit tehdä rahastosijoituksen kirjautumalla sisään palveluun. Mikäli olet tekemässä ensimmäistä eQ rahastosijoitustasi, rekisteröidy ensin asiakkaaksi.

eQ Liikekiinteistöt - Tutustu rahastoon ja sijoita

eQ Hoivakiinteistöt - Tutustu rahastoon ja sijoita