11.09.2020

eQ Kiinteistörahastot auki merkinnöille 30.9.2020

eQ Kiinteistörahastojen sijoitukset on erittäin hyvin hajautettu sekä kohteiden, toimialojen, sijaintien että vuokralaisten osalta ja kiinteistösijoituksista vastaa nykyisin jo 13 henkilön ammattimainen tiimi. Kiinteistötiimimme kasvattaa jatkossakin rahastojen kiinteistövarallisuutta tarkoin valikoiduilla ja järkevillä hankinnoilla.

 Lähtökohtamme on omistaa kohteita, joilla on laaja ja hyvä kysyntä vuokramarkkinassa. Rahastojemme vuokra-ajat vaihtelevat toistaiseksi voimassa olevista sopimuksista pitkiin 20 vuoden sopimuksiin. Nämä vaihtelevat kohteittain, sijainneittain ja markkinatilanteittain. Pitkät sopimukset eivät ole itsetarkoitus vaan oikeat vuokratasot ja oikeat vuokralaiset suhteessa oikeaan vuokra-aikaan. Myös kiinteistökannan aktiivinen kehittäminen jatkuu kummankin rahaston osalta. 

eQ Hoivakiinteistöt

eQ Hoivakiinteistöt rahaston perusta on kunnossa ja nettovuokratuotto on hyvä. Kuluvan vuoden toisen kvartaalin aikana valmistui kaksi kehityshanketta ja rahastolla on käynnissä merkittävä kehityshanke Helsingin Meilahdessa ja muita tavanomaisia hankkeita, jotka etenevät suunnitellusti. Uusia hankintoja katsotaan aktiivisesti. Julkisten vuokralaisten osuus kassavirrasta on lähes 40% ja kasvaa kehityshankkeiden myötä entisestään. Yhteiskuntakiinteistöt ovat edelleen kiinnostavia ja ne jatkavat vahvasti. 

Tuottokehitys
Tuotto perustamisesta (1.7.2012) 8,9 % p.a.*
3 kk 1,95 %
6 kk 3,37 %
12 kk 7,93 %
3 v p.a. 9,04 %

Kiinteistövarallisuus: 1 321 M€ **
Vuokrasopimusten keskimaturiteetti: 9,7 vuotta ***
Vuokrausaste: 99 % 
Kohteet: 162 kohdetta
Tutustu rahaston neljännesvuosikatsaukseen

*Aiempi tuotto ei ole luotettava osoitus tulevasta tuotosta. Kaikissa esittämissämme kiinteistörahastojen tuottoluvuissa on huomioitu aina kaikki palkkiot (lukuun ottamatta lunastuspalkkiota), mutta ei sijoittajan mahdollisesti maksettavaksi tulevia veroja.

**Rahaston kiinteistöomaisuus arvostetaan ulkopuolisella arvioitsijalla kvartaaleittain.
***Sisältäen rakenteilla olevien hankkeiden vuokrasopimukset

eQ Liikekiinteistöt

eQ Liikekiinteistöt rahaston perusta on kunnossa ja nettovuokratuotto on hyvä. Vuokrauksen osalta rahaston toiminta on ollut erinomaista koko alkuvuoden. Yhteensä uusia tai jatkettuja vuokrasopimuksia on tehty alkuvuoden aikana jo 2/3 koko vuoden tavoitteesta. Se on vahva osoitus siitä, että hyville kohteille ja tiloille on vuokralaiskysyntää markkinan epävarmuuksista huolimatta. Rahastossa on käynnissä kaksi merkittävää kehityshanketta, jotka etenevät suunnitelmien mukaisesti ja ovat tärkeitä lisätuoton lähteitä. Rahaston kvartaalituottoon vaikutti arviokirjoilta tulleet arvonlaskut hotelli-, ravintola- ja kahvilatiloissa, vaikka niiden osuus rahastossa on pieni. 

Tuottokehitys
Tuotto perustamisesta (31.12.2014): + 8,6 % p.a *
3 kk 0,62 %
6 kk 1,36 %
12 kk 6,15 %
3 v p.a 7,31 %

Kiinteistövarallisuus: 1 069 M€ **
Vuokrasopimusten keskimaturiteetti: 5,7 vuotta 
Vuokrausaste: 95 %
Kohteet: 48 kohdetta
Tutustu rahaston neljännesvuosikatsaukseen
*Aiempi tuotto ei ole luotettava osoitus tulevasta tuotosta. Kaikissa esittämissämme kiinteistörahastojen tuottoluvuissa on huomioitu aina kaikki palkkiot (lukuun ottamatta lunastuspalkkiota), mutta ei sijoittajan mahdollisesti maksettavaksi tulevia veroja.

**Rahaston kiinteistöomaisuus arvostetaan ulkopuolisella arvioitsijalla kvartaaleittain.

eQ Kiinteistörahastot ovat auki merkinnöille 30.9.2020

eQ Hoiva- ja eQ Liikekiinteistöt ovat auki merkinnöille neljännesvuosittain ja lunastuksille puolivuosittain. Rahastojen seuraava merkintäpäivä on 30.9.2020. Rahastojen merkintä- ja lunastuspäivät voit tarkastaa rahastojen sivuilta:
eQ Hoivakiinteistöt
eQ Liikekiinteistöt

Kirjautumaan verkkopalveluumme pääset verkkopankkitunnuksillasi verkkosivuiltamme www.eQ.fi. Mikäli sinulla ei ole vielä eQ:n verkkopalvelua käytössäsi, voit rekisteröityä palveluun tämän linkin kautta:

REKISTERÖIDY TÄSTÄ

Rekisteröityminen on maksuton ja se vie aikaa vain muutaman minuutin. Verkkopalvelun kautta pääset tarkastelemaan ja päivittämään omia tietojasi, seuraamaan eQ:ssa olevien sijoitustesi tilannetta sekä antamaan niihin liittyviä toimeksiantoja. Verkkopalvelun avulla voit hoitaa sijoituksiasi missä ja milloin vain. Yritys- ja yhteisöasiakkaita pyydämme olemaan yhteydessä eQ:n asiakaspalveluun.

Asiakaspalvelun tavoitat sähköpostitse: asiakaspalvelu(at)eQ.fi tai puhelimitse ma-pe klo 9-16 (09) 6817 8700 (pvm/mpm)

SEURAA MEITÄ LINKEDINISSÄ