28.05.2015

Erikoissijoitusrahasto eQ Liikekiinteistöt on ostanut Hämeenlinnan K-citymarketin ja K-raudan kiinteistöt Nordic Real Estate Partnersin hallinnoimalta rahastolta. Kauppahinta on noin 48 miljoonaa euroa. Kiinteistöt sijaitsevat Hämeenlinnan Tiiriön kauppa-alueella. Kohteiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin 30 000 m2.

”eQ:n panostus kiinteistövarainhoitoon on edennyt tavoitteiden mukaisesti. eQ Liikekiinteistöt -rahaston uusin hankinta sopii strategiaamme erinomaisesti. Lähtökohtamme on hankkia moderneja kiinteistöjä parhailta sijainneilta, vahvoilla vuokralaisilla sekä pitkäaikaisilla vuokrasopimuksilla. Hämeenlinnan kiinteistöt ovat hyviä esimerkkejä tällaisista kohteista. eQ Liikekiinteistöt on saavuttanut merkittävän aseman markkinoilla ja tulee jatkamaan tätä vahvaa etenemistä suunnitelman mukaisesti.” toteaa eQ Varainhoidon kiinteistösijoitusten johtaja, Tero Estovirta.

Erikoissijoitusrahasto eQ Liikekiinteistöt sijoittaa varansa suomalaisiin toimitilakiinteistöihin. Rahasto on avoinna merkinnöille neljä kertaa vuodessa ja lunastuksille kaksi kertaa vuodessa. Rahaston tavoitteena on jakaa 6 %:n vuotuinen tuotto ja kokonaistuottotavoite on 8-10 % vuodessa.

eQ Varainhoito Oy

 

Lisätietoja:

Tero Estovirta, Johtaja, Kiinteistösijoitukset, eQ Varainhoito Oy, puh. +358 50 593 6194 / tero.estovirta(at)eQ.fi