19.08.2021
LEHDISTÖTIEDOTE

Erikoissijoitusrahasto eQ Liikekiinteistöt on sopinut Pohjoismaisen rahoittajakonsortion kanssa merkittävästä rahoituspaketista. Rahoituksella järjestellään aiempaa rahoitusta uudelleen sekä mahdollistetaan rahaston merkittävä kasvupotentiaali pitkälle tulevaisuuteen. Vastuullisuus on keskeinen osa rahaston toimintakulttuuria ja tämän rahoituksen pankkilainaosuus on luokiteltu vihreäksi vastuulliseksi rahoitukseksi.

Rahoitusjärjestely mahdollistaa jopa 800 miljoonan euron rahoituksen, josta pääosa on komittoitua lainaa ja osa lisärahoitusmahdollisuutta. eQ Liikekiinteistöjen olemassa oleva joukkovelkakirjalaina on osa tätä 800 miljoonan euron kokonaisuutta. Rahoittajina järjestelyssä toimivat Nordea, Aktia, Danske, LähiTapiola ja Swedbank. Kesäkuun lopussa Rahastolla oli rahoitusta yhteensä 440 miljoonaa euroa.

”Nyt toteutettu rahoitusjärjestely on kokonsa ja ESG-näkökulmansa osalta kiinteistötoimialalla erittäin merkittävä. Pitkäaikaisella ja kestävällä rahoitusalustalla mahdollistetaan eQ Liikekiinteistöt –rahaston kasvu- ja tuottopotentiaalia. Rahoitus sisältää useita osia, jotka mahdollistavat joustoa ja nopeutta toimia markkinassa tehokkaasti ja taloudellisesti. Samalla toivotamme aiempien rahoittajien lisäksi konsortioon tervetulleeksi kaksi uutta merkittävää pankkia, Dansken ja Swedbankin.” toteaa eQ:n kiinteistötiimin johtaja Tero Estovirta.

Erikoissijoitusrahasto eQ Liikekiinteistöt sijoittaa varansa suomalaisiin liike- ja toimistokiinteistöihin. Rahasto on avoinna merkinnöille neljä kertaa ja lunastuksille kaksi kertaa vuodessa. Toimintansa aikana rahaston toteutunut tuotto kulujen jälkeen on ollut 8,4 % p.a.

Helsinki 19.8.2021

eQ Varainhoito Oy

Lisätietoja:
Tero Estovirta, Johtaja, Kiinteistösijoitukset, eQ Varainhoito Oy, +358 50 593 6194 / tero.estovirta(at)eQ.fi